Sydäntä riipaisi varmasti jokaisella salissa istuneella, kun Sinfonia Lahden konsertissa tapahtui se, mitä kukaan ei halua nähdä. Viulisti Elina Vähälä oli lavalla esittämässä Max Bruchin viulukonserttoa, kapellimestari Matthew Hallsin johtaessa orkesteria. Sitten tuli se heilahdus – siis, miten sen nyt sanoisi, ihan käsittämätön vahinko. Halls huitaisi soittajaa, ja Vähälän arvokas miljoonaviulu lensi ilmojen halki suoraan kohti parkettia.
Misryoum kertoo, että tilanne oli kaikkea muuta kuin tavanomainen. Vähälä yritti epätoivoisesti pelastaa tilannetta käyttämällä jalkaansa iskun pehmentämiseen, mutta viulu mätkähti silti kylmälle lattialle selkäpuoli ylöspäin. Siinä se sitten lepäsi. Orkesteri meni aivan hiljaiseksi, ja yleisö tuntui pidättävän hengitystään – kuulin itsekin hiljaisuuden, joka tuntui venyvän minuuteiksi, vaikka oikeasti kyse oli vain muutamasta sekunnista.
Kaikki tuijottivat maassa lojuvaa soitinta. Mitä siinä oikein pitäisi tehdä? Vähälä ja Halls tuijottivat viulua, ja hetken ajan tuntui, ettei kukaan oikein tiennyt, miten jatkaa tästä eteenpäin. Tai ehkä he vain shokissa miettivät, menikö soitin lopullisesti rikki. Mutta sitten, aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut, Vähälä poimi viulunsa, kiinnitti olkatuen takaisin paikoilleen ja viritti soittimen.
Se oli uskomatonta. Keskittymiskykyä, jota harvalla on. Vähälä vain jatkoi siitä, mihin jäi, ja yleisö – se räjähti aplodeihin, joita en unohda hetkeen. Tai ehkä ne olivat aplodit juuri sille sitkeydelle, vaikea sanoa, mutta myrskyisät ne olivat.
Ehkä ne olisivat olleet raikuvat muutenkin, mutta kyllähän se tilanne teki vaikutuksen. Hieno taiteilija, ei voi muuta sanoa. Käsittämättömät hermot, varsinkin kun miettii soittimen arvoa. Onneksi se ei tainnut särkyä ihan palasiksi, tai ainakin siltä se vaikutti kun hän jatkoi soittamistaan – tai kuka tietää mitä siinä olisi voinut käydä.
Niin, ja se konsertti jatkui. Vaikka moni varmaan kelaa sitä hetkeä vielä pitkään.