Kivassa uusia esityksiä – Salon palvelut puhuttavat asukkaita

Nimimerkille Kävelijä ei istuja.
Aattelepa omalle kohdallesi, jos selkäsi tai jalkasi olisi niin kipeä, ettet pysty kävelemään pitkiä matkoja ilman lepäämistä, makailetko sitten kaiket päivät kotona ja tulet vielä huonompaan kuntoon?
Suosittelen myös joskus pysähtymään juttelemaan mainitsemiesi ”tyhjäntoimittajien” kanssa, voit saada uutta mukavaa ajateltavaa!
Kävelen kun pystyn Saatiin sentään uudet ulko-ovet, mutta ei lukkoja.
Nyt ollaan yötä päivää avoimien ovien kerhossa.
Tätä on jatkunut jo vaikka kuinka kauan, kun vanhatkaan ovet eivät toimineet.
Että näin Salon vuokrataloissa: pidetään huolta kiinteistöistä ja asukkaista.
Avoimet ovet MTV3-kanavat loppuivat Telian verkosta.
Lounean verkosta loppuivat radiokanavat?
Mitähän seuraavaksi?
Huolestunut Vauvarahasto, kerrankin järkevä ehdotus.
Kannattaja Kyllä nuhteettomuus kuuluu perusvaatimuksiin kansanedustajille, tapaus Räsänen ja rattijuopumus.
Mutta ei tietystikään silloin, kun kyseessä on SDP:n kansanedustaja.
Oikeudentunto Paras uutinen pitkään aikaan: Kivaan esityksiä!
Vanhus pääsee ilman taksia!
Iloinen Onko Hajalan aseman pihalle tullut romuautojen kaatopaikka?
Kai Salon kaupungin ympäristöviranomainen puuttuu asiaan.
Nätti näky niin tieltä kuin junastakin.
Niinpä Nummijärven rannasta tuli korjauksen myötä todella siistin näköinen kokonaisuus.
Hyvä, että korjattiin, kiitos!
Uimari Seteleitä voi pitää lompakossa, ja ne voidaan varastaa.
Entä tämä: ostin iltapäivän aikana noin 350 eurolla erilaisia tarvikkeita.
En muista vieläkään, milloin seuraavaksi piti näpytellä pin-koodi.
Ostot olivat kerralla alle 50 euroa.
Pankkikortti on siis suora väylä tililleni.
Sama jatkuu Sirkkulan koululaisissa on Salon tulevaisuus: terveet koulurakennukset luonnon keskellä, turvallinen ympäristö ja vanhemmat veronmaksajina.
Järkeä Olipa lehdessä taas oiva juttu kriisitilanteeseen varautumisesta.
Nyt kaikki hankkimaan kakkos- tai kolmosauto ja pakataan se valmiiksi äkkilähtöä varten.
Valhojan valistunut Salon päättäjät ovat unohtaneet, että taannoin yhdistyi kymmenen kuntaa.
Vaikka nyt onkin yksi kaupunki, se ei tarkoita, että päätökset tehdään yhtenä yksikkönä kuten ennen.
Suomen suurimmasta liittymästä tulee Suomen surkein päätöksentekokoneisto.
Laajuus otettiin korusanoilla vastaan.
Totuus tiedettiin jo silloin syrjäkunnissa.
Ryöstöpolitiikkaa.
Verorahat kelpaavat Liputuksesta ja pyykkien kuivaamisesta.
Käsittääkseni kuivumassa olevat pyykit ovat puhtaita, joten ne eivät häpäise kaunista lippuamme.
Valitettavasti joskus näkee, että tangossa liehuva lippu kaipaisi pesua tai jopa uusimista.
Oikeaa kunnioitusta Miksi meillä on valtio, jos se ei hoida veronmaksajien perusoikeuksia?
Perusasiat ensin, sitten huuhaa, ja turhat virat pois.
Kyllä niitä turhanpäiväisiä tehtäviä ja rahareikiä riittää.
Perustuslaki on unohdettu, vaikka se on A ja O.
Näin on.
Perusoikeudet Toivoisin saavani tulevaisuudessa apua kotihoidosta ja terveydenhuollosta.
Olen ollut rakentamassa tätä maata ja hyvinvointia.
Kohta tulee 60 vuotta ikää, ja eläke häämöttää.
Rakentaja Polku oli jo osittain arvattavissa tässä, oliko puoli vuotta sitten.
Tällä hetkellä jenkit eivät voi puolustaa Taiwania.
Se on yksinkertaisesti mahdottomuus.
Kiina tietää, mutta miettii tarkasti.
Katsotaan jatkot En asu Lukkarinmäellä.
Silti vastustan Länsirataa.
Salolle siitä tulee iso lasku.
Lukkarinmäki on kaunis alue.
Antakaa siellä asuvien ihmisten säilyttää kotinsa.
Ei rataa Ei löydy muualta säästettävää kuin vanhuksilta, vammaisilta ja lapsilta.
Tämä on väärin.
Minusta pitäisi laittaa eläkekatto 4000 euroa ja alin eläke 1000 euroa.
Ei ole helppo olla vammainen, vanhus tai köyhä, ja kokea, etten voi antaa lapsille sitä mitä varakkaammat voivat.
Suomessa on luokkajako: rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät.
Luokkajako Nimimerkille Kalastelua.
Kyllä haluaisin kuulla, mitä parempia vaihtoehtoja oppositiolta on tullut.
En ole kuullut mitään muuta kuin vasemmiston verojen lisäyksestä.
He arvostelevat joka ikistä päätöstä ja välillä laittavat välikysymyksiä ja hallituksen kaatamisehdotuksia.
Mutta ainoatakaan järkevää ehdotusta en ole kuullut, ainoastaan painostusta tälle hallitukselle lisätä leikkauksia.
Joten kyllä se on oppositio, joka kalastella yrittää.
Kovin on sitten vain osalle niitä vaihtoehtoja tiedotettu.
Lindtmanista ei ikinä pääministeriä.
Kriittinen
Salo, palvelut, Kiva, kaupunkipolitiikka, vuokratalot